Sanat: Sirkka Tuomikoski
Sävel: Jorma Salmivuori
Laajat viljapellot, vainiot ja lehdot,
joita taivas sekä meri tavoittaa,
nämä pohjalaisten omat synnyinkehdot
kätkee Pattijoki isiemme maa.
Meri helmastansa nostanut on tienoon,
meren hengityksen tahtiin sykkii se,
ja kun ilta käärii seudun sumuun hienoon
päivä lepoon laskee meren aalloille.
Tätä kauneutta, kirkkautta taivaan,
elon runsautta ylistää kun saa,
on kuin lohduksi ois tämän kansan vaivaan
suotu rauhallinen vapaa isänmaa.
Täällä kulkeneet on Suomen sodan joukot,
muinoin Olkijoen rauha solmittiin,
tuli, sauhu täytti kodit, korven loukot,
itki isänmaa, kun lapset kärsi niin.
Mitä kyyneleitä vuodattikaan kansa,
raskaat sota-ajat uhrinsa kun vei,
vaikka moni meistä antoi kalleimpansa,
elontahtoamme lannistettu ei.
Yöstä nousimme kuin esi-isät ennen,
jotka raivatessaan meille tämän maan
sodan kauhujen ja kärsimysten mennen
pellot kylvivät ja saivat kukkimaan.
Uusi aika antanut on uudet haasteet,
yhteisvoimiin vaatii tänään rauhan työ,
nyt on torjuttava työttömyys ja saasteet,
riita hajottaa ja sydäntä vain syö.
Vaikka kuivunut on Pattijoen uoma,
sumuverhot vaikka peittää joskus maan,
myöskin pulmia tuo tehdas junan tuoma,
ihmisjärjen voitto nousee kunniaan.
Kotiseudulle nyt kiitoksemme antaa
saamme, että vankat juuret meille soi,
antoi siivet, jotka elämäämme kantaa,
lapsuusmuistot, joita aika purppuroi.
Meitä ympäröi kuin äidinsyli hellä
tämä paikka, jossa sydän levon saa.
Mikä kauniimpi ois osa ihmisellä,
kuin on oma kotiseutu, synnyinmaa.