Sipolan Mylly

SIPOLAN MYLLY

Sisareni Ailin (Prittinen, o.s. Weissenfelt) muistista tekemä myllypiirros on tehty

1990-luvulla. Tämä antanee kuvan Sipolan myllystä, jonka Aili on muistikuvana

ikuistanut. Tämä säilyköön muistona 1930-60 –lukujen Sipolan myllystä.

 

Sipolan mylly Aili Prittisen muistista


Kuvan esittämän vesimyllyn rakensivat maanviljelijät Kustaa Kauppila, Ville Koukkula

ja Kaarlo (Kalle Weissenfelt. Mylly valmistui vuonna 1932. Sijaintipaikka oli Pattijoen

kirkonkylässä sijaitsevassa Sipolan koskessa, jonka vesiputous oli 108 cm. Turbiini oli

Saksassa valmistettu ja se kehitti täyden veden aikana 27 hevosvoimaa. Tuo voima

pyöritti reippaasti yhtä jauhinkiviparia ja puhdistuskonetta, joka sekin oli

saksalaisvalmisteinen. Myllyn yhteydessä oli myös pärehöylä, jossa höylättiin päreitä

noin 30 vuoden ajan. Pärehöyläreinä  toimivat ainakin Kalle Weissenfelt sekä hänen

poikansa Janne, Yrjö ja Ville (Vilho).

Myllyn omistussuhteet muuttuivat 1940-luvulla, jolloin Kustaa Kauppila ja Ville

Koukkula kuolivat. Heidän perikuntansa möivät osuutensa isälleni Kaarlo

Weissenfeltille. Toistakymmentä vuotta hän omisti myllylaitoksen yksin. Hän

sähköisti myllyn, ja viljaa jauhettiin laajoille alueille Pattijoen ulkopuolisillekin.

Monet talot hankkivat kuivureita ja kuivasivat viljaa, jota toivat sitten jauhettavaksi

myyntiin kauppajauhoiksi. Isäni toimi myllärinä päivisin ja minä, Ville jauhoin öisin

syyskuusta maalis-huhtikuulle saakka. Siinä ei nukkuma-aikoja juuri laskettu.

Isäni toimi myllärinä kuolemaansa saakka, vuoteen 1959. Sitten myllyllä ei ollut

jatkajaa. Myös kotitarvemyllyt yleistyivät ja jauhettavat viljatkin kävivät vähiin.

Lisäksi Rautaruukki käänsi Pattijoen veden Saloisten makeanveden altaaksi, joten

vesi Myllykoskessa jäi varsin vähäiseksi. Mylly maineen ja vesioikeuksineen myytiin

Pattijoen kunnalle. Myllyn koneiston tiettävästi sai Lepistön Tauno. Myllyn kanavat

ja turbiinihuone on täytetty maalla. Siihen päättyi Sipolankosken aikoinaan kuulun

myllyn tarina.

Tarinan kirjoitti 3.7.2011 Ville Weissenfelt, ja kirjoitusasuun sen saatteli Kerttu

Weissenfelt Limingassa 23.1.2014.